Hyvää joulun odotusta kansalaiset – tasapuolisesti!
Johan on taas ollut vuosi. Viime vuoden loppu oli kiihtyvän kirjoittamisen aikaa. Maaliskuussa piti jättää hankehakemus Ulkoministeriöön – ja tällä kertaa ei ollut tarkoitus saada hylsyä jälleen kerran.
Vietimme joulun perhepiirissä sen sanomaan hiljentyen ja valon juhlaa kunnioittaen. Tontut, maahiset ja kaikki muutkin menninkäiset houkuttelimme juhlaan mukaan tuomaan meille onnea alkavalle vuodelle.
Joulukalaa pyytelimme Karhusaaresta jään alta verkoilla. Mukana Eva ja Elsi, Hofi ja myöhemmin Maka ja Kimi. Vanhat Tapiolan kamut nauttivat talvisesta ulkoilusta ja hyötyliikunnasta. Antilla liikkumista hidasti ja haittasi aiemmin hankittu akillesjännevamma, jonka kuntoutuminen tuntui kestävän ikuisuuden. Kalareissut jäitä myöten olivat osa kuntoutusohjelmaa. Kävely oli kylläkin jotain huvittavan ja liikuttavan väliltä.
Vuosi vaihtui tällä kertaa Espoossa. Osallistuimme Tapiolan Uudenvuoden tapahtumaan Mixin, Annmarin, Sirkun ja Pekun kanssa. Ihan virkistävä poikkeus omasta traditiosta, johon kuuluu uudenvuoden tulet ja maljan nosto mökillä Houtskarissa.
Paluu kotiin tarkoitti kuukausien tiivistä työrupeamaa. Wisconsinin Yliopistosta tuli työharjoitteluun Charlotte. Eva ohjasi häntä yhdessä Sakea oy:n Valtterin, Aleksin ja Kasperin kanssa. Charlotten äiti tuli myös vierailemaan Suomeen ja saimme tutustua häneenkin. Verkostomme maailmalla laajenee vuosi toisensa jälkeen.
Hankehakemuksen valmistelu lukuisine kokouksineen, ohjauspalavereineen ja tiedonhakuineen oli hurja ponnistus erityisesti Evalla, joka kantoi päävastuun hakemuksen kirjoittamisessa. Onneksi mukana oli Aino meidän yhdistyksemme FSE:n hallituksesta. Yhdistyksemme puheenjohtaja Kirsi samoin kuin koko muukin hallitus toi oman osaamisensa prosessiin. Kovan puristuksen päätteeksi hakemus saatiin määräajassa valmiiksi ja lähetettyä hyvissä ajoin Ulkoministeriöön.
Jotta homma ei olisi ollut liian helppo, olimme varanneet Matinkylän Pirtin toimintamme tueksi järjestettävää tukikonserttia varten. 9. maaliskuuta. Saimme konserttiin mukaan Nöykkiön Nicelaulajien lisäksi loistavat Sibonén ja miehensä Antin. Mukavan yhdessäolon illan tuotto kartutti mukavasti yhdistyksemme tiliä, mistä edelleen olemme kiitollisia kaikille osallistuneille ja toimintaamme tukeneille.
Ystävältämme Pekalta oli tullut kutsu 70-vuotis synttäreilleen. Ravintola Petiscariassa vietimme erinomaisen täyteläisen illan tavaten lukuisan määrän kavereita aina 50-luvulta asti. Mainioita tarinoita ja tapaamisia, loistavaa ruokaa juomineen – ja paljon erinomaista musiikkia. Kyllä hyvät juhlat on elämän suola parhaasta päästä.
6.4. Edustimme perhettämme pitkäaikaisen (1962 -lähtien) ystävämme Jussi Haapalan ja puolisonsa uurnanlaskutilaisuuteen. Aikamme rajallisuus oli vahvasti mielen päällä; kuin myös se tärkeä oivallus kohtaamisten tärkeydestä. Päätimmekin lisätä aitoja kohtaamisiamme meille merkityksellisten ihmisten kanssa. Vielä jaksamme ja kykenemme siihen.
Eurooppa 2024
Olimme päättäneet kerran vielä tehdä kunnon reissun. Sellaisen, jota voimme lopun elämäämme muistella. Evalla on Tellu. Tellu on matkailuauto, joka muuttui kodiksemme huhtikuun alussa. Ennen reissuun lähtöä ehdimme käymään kertaalleen vielä saaristossakin. Pakkasimme kotimme siten, että saatoimme laittaa sen Airbnb-vuokra-asunnoksi. Vilho (lapsenlapsemme) lupasi huolehtia talon siisteydestä ja vuokralaisten vastaanottamisesta. Homma toimikin vallan mainiosti. Vain yksi vuokralainen onnistui sulattamaan pakastimemme. Muut suuremmat ongelmat väistelivät meitä.
10.4. ajoimme uusilla kitkarenkailla varustetun Tellun laivaan Vuosaaren satamassa ja sanoimme joksikin aikaa hyvästit kotimaalle. Reissusta kirjoittelimme blogin, joka edelleen löytyy netistä osoitteesta https://evantti.fi. Travemundeen saavuimme 11.4. illalla. ajoimme auton puhoksen parkkipaikalle ja yövyimme siinä. Olimme saaneet hyviä vinkkejä kummityttö Anulta ja puolisoltaan Hannulta. Niihin nojautuen valitsimme reittimme. Toki ensin ajoimme tapaamaan kummipoikaamme Jonatania Saksassa. Sieltä melkoisella pikamarssilla Portugalin Portoon, missä tapasimme Pekan Maria-vaimon. Saimme parkkeerata maja-automme turvallisesti piha-alueelleen. Sieltä käsin saatoimme pyöräillen tutustua Portoon ja sen lähialueisiin.
Portosta ajelimme Sinesiin, missä kummityttömme Anu Hannunsa kanssa asusteli asuntoautossaan harrastaen surffausta Sinesin tunnetulla surffirannikolla. Melkoinen määräkaravaanareita siellä asusteli ja jokaisella oli surffilaudat vakiovarusteina autoissaan. Vietimme Anun ja Hannun kanssa todellista laatuaikaa tutstuen historiallisestikin merkittävään alueeseen, syöden mainioita paikallisia eväitä ja nauttien hyvistä juomista. Sikäläiset viinit olivat varsin mainioita eivätkä tehneet kummoistakaan lovea budjettiimme. Voisimme mennä sinne uudestaankin!
Anun ja Hannun luota suuntasimme Espanjaan, missä Juvosen Olli ja Manni lapsineen odottivat meitä käymäsilleen. Koetimme pitää huolta sopivista päivämatkoista. Eva löysi meille joka päivälle sopivan yöpymispaikan. Osa niistä oli sellaisia ilmaisia puskaparkkeja, osa leirintäalueita suihkuineen ja muine palveluineen. Muitakin matkailijoita oli liikkeellä, mutta ei vielä liikaa, joten suuremmitta ongelmitta kykenimme majoittumaan joka yö.
Ollin ja Mannin lapset sulattivat meidän sydämemme. Yhdessäolo heidän kanssaan oli leppoisaa. Välitön ilmapiiri teki olomme niin kotoisaksi, ettemme oikein malttaneet lähteä jatkamaan reissua.
Tie kuitenkin kutsui ja seuraava etappimme oli Evan entisen kollegan Aulin luona Avignonin lähellä Velleronessa. Matkalla sinne Tellun laturi sanoi toimintasopimuksen irti. Isoa dieselautoa ei juurikaan työnnetä käyntiin; ja se tarkoitti keskeytymätöntä ajoa perille. Auto pääsi isäntäväen ansiosta melkoisen nopeasti huoltoon (tarkoitti noin viikon odotusta).
Odotusajan hyödynsimme vuokraamalla henkilöauton, jolla ajoimme Antibesiin tapaamaan kummipoika Rasmusta ja äitiään Heiniä. Historiaa huokuvat maisemat ja kaupungit olivat semmoista perus turistihommaa. Antibesissä majoituimme Airbnb kämppään keskelle kaupunkia melkoisen lähelle Heinin ja Rasmuksen asuntoa. Kävellen oli helppo tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Sieltä käsin teimme reissun Nizzaan ja Monacoon. Päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että tulipahan kerralla nähtyä!
Palattuamme Velleroneen saimme Tellun kunnostettuna allemme ja lähdimme suuntaan Sveitsi. Sadan kilomertrin ajon jälkeen käännyimme takaisin Velleroneen. Tellun ajoäänet olivat muuttuneet sen verran huolestuttaviksi, että käännyimme takaisin saadaksemme hänet samaan huoltoon vetoakselien ja iskarien tarkistukseen.
Hommaan tuli toinen viikon paussi, jonka käytimme vuokra-autoreissuun Sveitsiin ja Itävaltaan. Ystävämme Hannu Wager oli kutsunut meidät luokseen Geneveen. Hannun ja Suzannen luona saimme luksusmajoituksen ja saimme päivitettyä jonkin verran elomme käänteitäkin. Genevestä matka jatkui Chris, Ulli ja River Laineen luokse Itävallan Fußachiin. Heidän luonaan olimmekin useamman päivän nauttien nuoreen herraan Riveriin tutustumisesta ja muutenkin laatuajasta meille rakkaiden sukulaisten kanssa. Itävallasta palasimme Sveitsin puolelle tavaten siellä Evan Merja-serkun St Gallenissa sekä serkun poika Jeron Baselissa.
Palattuamme Velleroneen saimme Tellun taas mukaamme. Suuntasimme Ranskan halki Normandiaan, missä valmistauduttiin kovin juhlimaan maihinnousun vuosipäivää. Siellä tutustuimme moisen tapahtuman paikkoihin ja taisteluista kertovaan museoon.
Normandiasta siirryimme laivakyydillä Britanniaan. Tavoitteenamme oli päästä Yorkin liepeillä Selbyssä asuvan Jeten luokse. Jette lähti sieltä matkaamme kohti Irlantia. Vihreä saari oli ehkäpä keskeisin kohteemme reissulla. Tutustuimme saaren eri osiin varsin perusteellisesti ja aivan erityisesti Achill Islandiin, jonne meidät opasti mukaamme tullut vanha Tapiola-tuttumme Outi. Outi ja ystävänsä Marie huolehtivat meistä aivan erinomaisesti majoittaen ja opastaen saaren kulttuuriin ja historiaan. Elokuva ”Rakkaani, merikapteeni” on kuvattu juuri Achill Islandilla. Olipa suurenmoinen kokemus, enkä lainkaan ihmettelisi, jos löytäisin itseni sieltä uudemman kerran! Sen verran mainiota oli meininki sikäläisissä pubeissa – eikä maisematkaan olleet huonot!
Jeten kanssa ajelimme Pohjois-Irlannin kautta Skotlannin puolelle. Jätimme Jeten Edinburghiin ja jatkoimme matkaamme pohjoisen kautta kiertäen Isle of Skylle. Huikeissa maisemissa saimme kierrellä siellä ja tutustua myös sikäläisen viskin valmistukseen.
Koti-ikävä alkoi meitä kumpaakin jo hieman kovistella. Jeten luokse ajelimme. Vietimme haikeat jäähyväiset ja suuntasimme kohti manner-Eurooppaa. Hollannin ja Saksan kautta saavuimme Ruotsiin, missä tapasimme Tukholman tuntumassa kummityttö Siljan ja miehensä Mattiaksen sekä Rasmuksen velipojan Antonin perheineen. Vietimme kanssaan mukavan illan ja seuraavana päivänä ajoimme lauttarantaan Kapellskäriin, mistä laivalla pääsimme Naantaliin.
Laivamatkamme puolivälin kohdilla meidät saavutti tieto siitä, että olimme saaneet hakemamme rahoituksen hankkeellemme ”Arusha, Specially”. Oijustin pikaisesti tiskille lunastamaan pullon kuohuviiniä ja nostimme maljat onnistuneelle hakuprosessille – ja itsellemme!
Turussa tapasimme Evan serkun Minnan sekä Visan, Mirkkan ja Jounin sekä Jounin vanhemmat. Leppoisissa tunnelmissa kahvittelimme puutarhassaan. Matkan rasitusten painaessa kumpaakin meistä, päätimme ajaa samoin tein kotiin Espooseen. Taudin tynkääkin ryhtys homma pukkaamaan, joten meni vähän lepäilyksi ensimmäiset viikot kotosalla.
Kesäkuun lopussa Tom, Aleta ja Joanna Laine tulivat Suomeen. Serkku – Tomin perheellä on melkoisen kiinteä suhde meihin suomalaisiin sukulaisiin. Ja se on erinomaisen hieno asia. He käyvät esi-isiensä maassa hengittämässä skandinaavista ilmaa ja kulttuuria. Eivätkä tunnu siihen kyllästyvän. Kiitos Tom, Aleta & Joanna taas kerran hienoista hetkistä kanssanne.
11.7. Melkein veljeni Juhanin syntymäpäivänä (13.7.) veimme ystäväni Akin hienolla puisella fiskarilla Juhanin tuhkat viimeiseen leposijaansa. Sinne isänsä viereen laskettiin matkastaan väsyneen veljeni tuhkat. Kaunis tilaisuus kaikessa koruttomuudessaan ja harmaan sateen suodessa surumielisen ja samalla lohdullisen tunnelman meille läsnäolleille.
Houtskarissa ehdimme olla normaalia lyhyemmän jakson. Sinä aikana ehdimme tekemään ponttoonilaiturillemme nostettavan kulkusillan. Ihan oma konstruktio, joka ainakin näin aluksi tuntuu toimivan ko junan vessa. Mirkkakin saa sen yksin nostettua ja laskettua. Ponttooni myös tuntuu keräävän kalaa – erityisesti särkiä alleen valtaisan määrän. Niitä saivatkin Katan ja Samun lapset onkia kyllikseen. Olipa varsinainen pläjäys, kun lapset nostelivat jatkuvalla syötöllä särkiä ongillaan laiturille, missä Jonatanilla ja meillä muilla oli täysi työ niiden irrottelussa ja koukkujen uudelleen madottamisessa.
Elsi ja Vilho tulivat mummiviikolle saareen. Pupukahvila oli päällimmäisenä mielessä meillä kaikilla – kyllä kahvila hyvin toimikin. Oli kahvia ja leivonnaisia ja saaren väkeä runsaasti paikalla. Ensi kesänä varmaankin uusiksi! Jalkapalloakin pelattiin vähemmän vakavalla mielellä, mistä kiitos Eerolle ja Saanalle, jotka huolehtivat kenttämestarin roolista. Kansainvälisen tason yksilösuorituksia nähtiin pelin tiimellyksessä useita. Antti ymmärsi pysyä kentän reunalla. Edellinen kohtaaminen jalkapallon kanssa kun oli tuottanut akillesjännevamman.
Saariaktiiviteetteihin kuuluu vierailevat purjehtijat ja muutkin veneilijät. Tällä kertaa laituriimme osuivat Timo ja Pike. Komea aluksensa sopi hyvin uuteen laiturikonstruktioomme. Olipa mukava viettää ilta yhdessä lukio- ja jalkapallokaverien kanssa. Olimme itsekin hieman aktiivisia ja ajelimme Maskinnamoon tapaamaan Evan Anna-serkkua ja hänen kahta hyvin viehättävää tytärtään. Sillä reissulla kone sammui Annan laiturin vieressä ja Jonatan joutui tulemaan hakemaan meidät Kulkurilla takaisin mökille. Myöhemmin selvisi, että yhden johdon irtoaminen oli syynä käyntihäiriöön.
Kesän ohjelmaan olimme merkinneet – ja liput hankkineet myös – Savonlinnaan Nabucco-oopperaan. Tulipa nähtyä ja kuultua ja samalla tavattua Hannua ja Merjaa, jotka ovat käsittääkseni Savonlinnan vakiovieraita.
Paluumatkalla Savonlinnasta ajelimme Suomenniemelle tapaamaan Pursiaisen Ykiä ja Satua. Shukokai – valmennuskeskus ja sen vetäjät taitavat olla keskeisiä toimijoita Suomenniemellä. Totesin sen mennessäni sikäläiseen leipomoon hakemaan kahvipullaa. Myymälän emäntä totesi, että sinun täytyy olla se Antti, joka niitä kuuroja lapsia auttaa siellä Tansaniassa! Kävi ilmi, että Satu ja Yki tekevät jossain määrin hankintoja leipomosta, ja olivat kyllä kertoneet meidän hankkeestamme ja tekemisistämme siellä. Olin moisesta enemmän kun yllättynyt. Kiitos vaan Satu ja Yki ilosanoman levittämisestä. Särää söimme Pursiaisten kanssa. Päälle kaffet pullakahvit ja valmennuskeskukseen tutustuminen. Melkoisen uran Yki on tehnyt oman lajinsa parissa. Saamansa liikuntaneuvoksen arvonimi ei ole turhaan myönnetty. Päällimmäisenä meillä kuitenkin oli se pitkä 60-luvun alussa alkanut ystävyys, joka tuntuu vain syvenevän ja paranevan ajan myötä. Ykin kanssa ehdittiin nuorempana hiihtää, yleisurheilla, nyrkkeillä, pelata jalkapalloa päätyen lopulta karateen. Minä lopetin lajin selkävaivojeni tähden. Yki jatkoi ja saikin kokea menestyksen huumaa niin kilpailijana kuin valmentajana ja tuomarina. Hieno ura hienolla ystävällä.
Nossim Suomessa
Heinäkuun lopulla saimme Tansaniasta FSE:n koordinaattorin Nossim Suomeen. Hän tuli ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen tänne pohjolan kesään. Tarkoituksena perehtyä kulttuuriimme ja koulutusjärjestelmäämme, samalla suunnitella vuoden 2025 – 28 hankkeemme toteutusta yhdessä Evan ja FSE:n hallituksen kanssa ja toki myös pitää lomaa. Nossim osoittautui erinomaisen sopeutuvaksi ja ahkeraksi. Käytti osan loma-ajastaan poimimalla mustikoita yhdistyksemme pj:n Kirsin kanssa Pihtiputaalla. Kirsi järjesti Nossimille hienot puitteet rantasaunoineen. Nossim oppi saunomaan ja hänestä tulikin varsinainen sauna-addikti!
Nossimin ollessa Pihtiputaalla, teimme lapinreissua – jo perinteeksikin muodostunutta. Eva Liisan kanssa ja Antti Sepon, Pekan ja Kyöstin kanssa. Komeata hommaa kummallakin. Antti söi enemmän rautua, kuin Eva! Somas-järvi oli ihan antoisa tälläkin kertaa.
Ehdimme toki tutustuttaa hänet myös saariston todellisuuteen. Verkkokalastuskokemus oli ainutkertainen, mutta pelkäämättä hän tarttui haasteeseen ja suoritti hyvinkin osaavasti verkkojen noston.
FSE:n työseminaarin pidimme Kesäniemessä. Varsin vaikutti siltä, että onnistuimme mainiosti ja pääsimme hankkeen toteutuksessa kelpo askelin eteenpäin. Hankkeen valmistelu jatkuikin sitten siihen asti, kun Nossim palasi Tansaniaan syyskuun lopussa. Koulupäiviä vietimme kanssaan Päivänkehrän ja Kuitinmäen kouluissa. Nossim osoittautui oivaltavaksi ja helposti lähestyttäväksi henkilöksi. Erityisesti Päivänkehrän oppilaat ovat jälkikäteenkin kyselleet Nossimista ja toivoneet näkevänsä tämän uudestaan. Yhden viikon Nossim toimi viittomakielen tulkkina Abilis-järjestön seminaarissa Helsingissä, minne osallistui Abiliksen Arushan toimistosta Rafiki ja Winniel. Saimme myös nämä ystävykset luoksemme lounastamaan.
Nossim osoittautui luontoihmiseksi. Hänellä ei ollut hinkua kaupungin rientoihin. Luonnossa kulkeminen oli hänelle mieluisempaa – ja sitä me kyllä koetimme tehdäkin aina silloin, kun hanketyöt antoivat myöden. Kävimme Porkkalassa ja Hirsalassa sienestämässä ja puolukoita poimimassa. Nossim oli siinä hommassa aivan väsymätön. Meillä onkin pakastimessa sieniä ja marjoja koko tulevaksi vuodeksi! Sakea OY:n tiimin kanssa tapasimme ja muistelimme yhteistä aikaamme Arushassa. Valtteri, Jenni , Aleksi ja Kasperi ovat aivan huikea tiimi, jonka kanssa voisi ryhtyä melkein mihin vaan. Hieno porukka jonka kanssa Nossimkin viihtyi erinomaisesti.
Kaikki loppuu aikanaan – niin myös Nossimin aika täällä Suomessa. Ehdimme reilun kuukauden aikana tottua hänen läsnäoloonsa osana perhettämme. Lähdettyään takaisin Tansaniaan tuntui kotimme hieman autiommalta. Vaan olihan se korkea aika Eliah-pojankin saada äiti takaisin kotiin. Hyvää matkaa ja näkemisiin Nossim!
Kekkereitä ja hanketta
Nossimin lähdettyä alkoi hankkeen valmistelussa seuraava vaihe. Päätimme myös pitää 70 + 70 v synttärit tammikuun 11. päivänä 2025. Sen valmistelu tuli sopivasti muiden hommien päälle. Ikävintä kekkerien järjestämisessä on se, että juhlatilassa on rajattu osallistujien määrä. Emme siis voineetkaan kutsua kaikkia ystäviämme paikalle. Valintaprosessi oli kyllä todella hankala ja pahoittelenkin kovin niiden puolesta, joita ei tällä kertaa voitu mukaan kutsua. Eräs ystävämme on kuvannut Anttia ilmaisulla ”raivososiaalinen”. Se varmaankin jossain määrin pitää paikkaansa. Listatessamme kutsuttavia, ylittyi sallittu osallistujamäärä parilla sadalla. Olipa homma valita kutsuttavat!
Kalareissun Lammille Pekan ja Sepon kanssa ehti Antti tekemään. Sama porukka täydennettynä Kyöstillä teki reissun myös Houtskariin juhlistamaan Antin 7-kymppisiä. Juhlan ohella pyydeltiin siikoja, tehtiin metsurihommia ja saunottiin ihan kunnolla. Pidemmän kaavan kautta!
Evan kuoroaktiviteetit kulminoituivat Tapiolan Laulun konserttiin Kauniaisten kirkossa. Tupa oli väkeä täynnä ihmettelemässä tämän entisen lapsikuoron samana säilynyttä soundia ja iloa yhdessä tekemisestä. Moisesta liki 60-vuotisesta yhteisestä taipaleesta voisivat monet olla jopa kateellisia.
22.11. saatettiin haudan lepoon ystävämme, Antin vihki- ja rippipappi Jussi Talasniemi. Merkittävä vaikuttaja elämämme alkutaipaleella ja lämmin ystävä aina viimeisiin vuosiinsa saakka. Emme ole ainoat ystäväpiirissämme, jotka muistavat Jussin monitaitoisena musiikki-ihmisenä ja lämminhenkisenä keskustelijana – aika ajoin myös melkoisen intohimoisena henkilönä (erityisesti lentopalloa pelatessaan). Kevyet mullat Jussi!
Loppuvuotemme on ollut sopivasti työtä ja ihmisten tapaamista. Itsenäisyyspäivän vietimme saaressa. Saimme sopivasti siikoja ja silakkaa pysyäksemme kalaruoassa. Ensimmäisten päivien jälkeen hylje löysi verkkomme, ja tyhjensi ne samalla niitä sotkien. Nostimme pyydykset kuiville. Eva sairastui koronaan, joten muutama viimeinen päivä Evalla meni lepotilassa. Asettelimme mökin talviasentoon ja läksimme Espooseen valmistautumaan jouluun.
Tämän valon juhlan ajan polttelemme kynttilöitä, nautimme Elsin ja Vilhon kanssa piparien ja joulutorttujen paistamisesta, pientä joulusiivousta touhuamme ja koetamme mahdollisimman paljon tavata ystäviämme ja sukulaisia. Pois nukkuneiden ystäviemme muistoa ajatellessamme ystävien tapaamiset nousevat yhä suurempaan arvoon.
Lempein jouluisin miettein ajattelemme teitä ja toivotamme mitä onnellisinta ja hyvää joulua. Maailman levottomuudesta huolimatta toivotamme myös menestystä ja iloa alkavalle vuodelle. Uskokaamme rauhan koittavan niin Ukrainaan kuin Palestiinaankin.
Niin ne lapsenlapset kasvaa: Otso 18 v, Sampo, 16 v, Hilla 8 v, Elsi 10 v ja Vilho 17 v.
Kaikki kuvat
